Virkattuja koreja trikootuubista


Virkattuja koreja


Osa näistä koreista on jo matkanneet karkeilla täytettyinä uusiin koteihinsa, mutta nämä vielä löytyivät kuvattavaksi. Käännetyllä reunalla olevan korin olen virkannut Lankavan Esteri korin ohjeella, mutta jätin pitsireunan tekemättä ja tein pienemmän kuin ohjeessa. Kukalla koristeltuun koriin tein pienen lenkin. Ilman käännettyä reunaa se on hieman löysä, joten se saattaisi kaivata tärkkiä viimeistelyyn.



Tämä on hyvä korin perusohje, jota muokkaamalla saa monenlaisia koreja. Virkkaaminen aloitetaan pohjan keskeltä ja korin koko määräytyy pohjan mukaan, joten sitä on helppo säädellä. Koukun koko kannattaa valita kuteeseen/naruun nähden siten, että pystyy virkkaamaan aika tiukkoja silmukoita, jotta korista tulee tarpeeksi jämäkkä.




Ontelokuteen sijaan käytin Ice Yarn Tube Cottonia, joka on ehkä vähän pulleampaa kuin perusontelokude. Langat tilasin netistä ja ne toimitettiin kotiovelle asti jopa tänne maaseudun perukoille!

Olen tehnyt tästä langasta myös söpöjä tukkalenkkejä, niistä lisää myöhemmin :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!